DIY-projekti: solmutyynyt
Minua puraisee aina välillä näpertelykärpänen. Aikojen
saatossa on tullut näperreltyä jos jonkinlaista niin neulomuksista (perinteisiä
villasukkia ja vauvan vaatteita) ja virkkauksista (lapsille torkkupeittoa,
vaunuleluja ja pehmoleluja) verhoihin, tyynyihin ja päiväpeitteisiin. Jostain
kumman syystä parin viime vuoden aikana on näpertelylle löytynyt kuitenkin ihan
liian vähän tilaa ja aikaa.
Pari DIY-projektia raksa-aikaan kuitenkin mahtui. Niistä
ensimmäisenä voisin esitellä solmutyynyt.
Idea näihin syntyi ihan sattumalta, kaupassa kiertelyn ja
hypistelyn sekä Instagramin yhteisvaikutuksella. Olin nimittäin huomannut
muutamissakin eri postauksissa ihania solmutyynyjä. En kuitenkaan ollut
ajatellut asiaa sen enempää, ennen kuin löysin kyseisiä tyynyjä sattumalta
eräällä hypistelyreissulla. Ja ihanahan ne oli. Sellainen olisi pakko saada. Ja
tässä vaiheessa se DIY-kärpänen aloitti surinansa – voisikohan tällaisia tehdä
itse?
Pikainen googlettelu antoi vastauksen: toki voisi! Enkä
suinkaan olisi ensimmäinen, vaan ohjeita löytyi muutamiakin erilaisia. Eikä
homma edes vaikuttanut kovin haastavalta. Joten, tuumasta toimeen!
Halusin tehdä tyynyistä pehmoisia ja pikkuisen pörröisiä.
Tarkoitukseen sopivaa kangasta löysin lopulta Eurokankaasta.
Ohjeita päädyin mukailemaan näiden kahden pohjalta (esim. täältä, täältä
ja täältä). Homma oli käytännössä melko suoraviivaista:
- Leikkaa kankaasta 30cm x 3m pitkä kaistale
- Ompele kaistaleen pitkät reunat kiinni (nurjat puolet vastakkain)
- Täytä putkilo vanulla
- Solmi putkilosta solmu
- Ompele päät kiinni ja piilota sauma solmun sisään
Hankalin homma oli kääntää putkilo oikein päin sauman
ompelun jäljiltä sekä tunkea vanu kapean putkilon sisään. Apuna käytin tyhjää
talouspaperirullaa sekä lyhyttä harjan vartta, heh! Myös solmun solmimisen
hahmottamiseen meni hetki, mutta kun homman hokasi oli solmimine melko mukavaa
puuhaa.
Ja tällaisia solmuja sain aikaiseksi:
Kaksi harmaata, kaksi vaaleanpunaista |
Kommentit
Lähetä kommentti