Tonttikauppayritelmä vol.1

Perjantainen tonttikauppayritelmä oli hyvin kaukana siitä kuluisasta Strömssöstä. Nyt kun asian jäljiltä on ehtinyt hetken vetää henkeä, voin hieman yrittää avata tilannetta.

Olemme alusta alkaen olleet siina uskossa, että iso tontti on jo lohkottu kahdeksi pienemmäksi, pitkittäisuuntaiseksi tontiksi. Tällaisen pienemmän tontin puolikkaasta, eli määräosasta, meidän on tarkoitus tehdä kaupat. Sikla ja myyjä haluavat, että tontin molemmista määräosista on tehty kaupat, ennen kuin projekti lähtee etenemään. Koska kaikki olivat olleet siinä uskossa, että tontti on jo lohkottu pitkittäissuunnassa, on porsessissa kestänyt - ensin odoteltiin etuosille ostajia, ja sitten päätettiin hakea lohkomissuunnan muutosta (jota pääsuunnittelija oli ilmeisesti kuvitellut jo hakeneensa, ja jota kuitenkaan ei oltu haettu - selvisi perjantain selvityksissä), sillä molemmille takaosille on ostajat olleet jo alusta alkaen.

Mies soitti perjantaina töistä ja kertoi, että olivat katsoneet sopimuspapereita töissä tarkemmin läpi. Jo sopimuksen muotoilu sinällään oli epäselvä, eikä sitä sellaisenaan olisi voinut allekirjoittaa. Tämän olisi todenäköisesti ehtinyt korjata vielä ennen kaupantekoa, mutta kävi ilmi, että epäselvä sopimus oli pienin huolenaiheista.

Niin Sikla kuin kiinteistönvälittäjäkin olivat antaneet ymmärtää (ja olivat siis ilmeisesti itsekin siinä uskossa) että iso tontti oli jo aiemmin lohkottu kahdeksi pienemmäksi, tien sunnasta katsottuna pitkittäiseksi tontiksi. Tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa. Tontti ei itse asiassa edes ollut tontti, vaan tila. Pääsuunnittelijamme oli luullut hakevansa tonttijaon muutosta pitkittäisestä poikittaiseen, mutta sellaista hakemusta ei ollut edes virerillä. Vireillä oli kuitenkin hakemus tilan lohkomisesta kahdeksi tontiksi, pitkittäissuunnassa.

Jos hakemusprosessia olis jatkettu tätä polkua, olisi hakemusrumba ollut loppusuoralla vasta syyskuussa.

Tilaa myy kaksi perikuntaa sekä kolme henkilöä. Tämä tietenkin aiheuttaa oman huolensa siitä, että kaikilta osallisilta on tarvittavat suostumukset. Myös tämä herätti perjantaina tiettyä huolta.

Tämä kaikki (sekä mutama muu seikka, mutta näin lyhennettynä ja yksinkertaistettuna) johti siihen, että peruimme tonttikaupat perjantain osalta.

Lopputuloksena Mies ohjeisti niin Siklaa kuin kiinteistönvälittäjääkin siitä, miten homma saadaan maaliin oikein sekä mahdollisimman nopeasti - myyjät hakevat tonttijaon rekisteröimistä, jolloin selvitään ilman naapureiden kuulemisisa sekä ilmoitusaikoja  (joihin koko kesä oliskin kulunut). Tämä prosessi voidaan hoitaa käytännössä yhdessä työpäivässä. Tämän jälkeen pääsemme tekemään tonttikaupat omasta määräosastamme. Eikä prosessi veny syksylle. Eikä ketään pelotella sellaisilla sanoilla kuin "rakennuskielto".

Onni onnettomuudessa on Miehen työ ja hyvät kontaktimme. Ilman tätä kaikki neljä tonttikauppaa ja ostajaa olisivat odotelleet prosessin seuraavaa vaihetta syksylle. Miehen samojen selvitystöden tuloksena nimittäin selvisi myös se, että nyt kaikille nejälle määräosalle on olemassa ostajat.

Eniten tässä harmittaa luottamuksen menetys ja ammattitaidottomuuden puute. Yksi iso osasyy Siklan täysvalmiin talopaketin valinnalle oli myyntilauseet helposta rakentamisesta - me maksamme ja he hoitavat ammattitaidolla kaiken muun.

Tuskin on olemassa rakennusprojektia, joka valmistuu ilman ainoatakaan vastoinkäymistä. Meillä ensimmisiin törmätään jo melko varhaisessa vaiheessa, ja turhankin yllättävältä taholta. Nyt jännityksellä odotamme miten asia Silkan puolelta hoidetaan kunnialla maaliin. Siinähän se todellinen ammattitaito punnitaan...

Kiitos ja kumarrus, jos jaksoit lukea loppuun saakka - ja sait tekstistä vielä jotain selvääkin! Palataan asiaan, kun on jotain tiedotettavaa, toivottavasti positiivista sellaista!

---

P.S. Kaiken tämän perjantaisen jännityksen lisäksi saimme loppuviikosta uusimmat rakennuslupakuvat kommentoitavaksi. Mutta jos niistä kuitenkin vaikka ihan oma postaus.

Kommentit

  1. No onpas ollut hieman säätöä tonttihommissa. Itse en ole koskaan tonttia omistanut, mutta tuttavamme ovat katselleet nyt vuoden ajan potentiaalista kohdetta uudelle talolleen. Löysivätkin nyt yhden, jolle tosin ennen kauppoja suoritetaan luontoselvitys. Onneksi teillä oli sitten hyvät kontaktit ja toivottavasti jatkossa hoituu asiat sujuvammin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit