Talo kaatuu!


No nyt on tontilla päästy tekemisen makuun! Paikalle saatiin nimittäin ensimmäistä kertaa ihan oikea työkonekin. Ja edistystä tapahtui – niin nopeaan että perässä ei meinannut pysyä!
Talon purkulupa tuli lainvoimaiseksi välipäivinä. Tämä tarkoitti sitä, että Mies kaivoi sorkkaraudat ja vasarat ja sahat esille ja purkuoperaatio lähti täysillä käyntiin.

Ensin talosta purettiin seinät ja välikatto niin sisältä kuin ulkoakin. Esiin tuli järjetön määrä purua ja villaa, jotka piti tietenkin myös tyhjentää. Kaatopaikalle menevä roska kasattiin peräkärryyn ja kuljetettiin kaatikselle itse. Energiajätettä varten Mies oli tilannut pihalle lavan, ja parhaassa kunnossa olevat laudat kasatiin sivuun, jotta Torin kautta löytyneet halukkaat saivat hakea lautaa polttopuuksi.
Homma eteni vauhdilla. Oma osani oli toimia lasten vahtina kotosalla, mutta aina kun pääsin tontilla pyörähtämään, oli talo aina vain riisutumman näköinen.

Viime viikonloppuna purkuporukka ahkeroi talon lattioiden kimpussa. Tämän jälkeen pystyssä ei enää ollutkaan kuin talon runko, katto ja kellari.

Maanantaille tontille tilattiin kaivinkone kaatamaan talon rohjake. Illalla ohjelmassa oli katon purku (kattopeltien talteenotto ja kattohuvan erittely sekä kaatopaikalle vienti). Tiistaina kaivinkone jatkoi hommaansa lappamalla ensin puujätteen lavoille, minkä jälkeen kellari ja kivijätteet kaivettiin ylös ja kuskattiin hävitettäväksi.

Käytännössä kaksi päivää, ja talovanhus hävisi tontilta kuin tuhka tuuleen. 

Kellarin purun kanssa kävi muuten toisin, kuin mitä aikaisemmin asiasta täällä kirjoittelin. Kellarin ylös kaivaminen otettiin samalta firmalta, joka talonkin kävi kaatamassa, ei maatyöfirmalta.

Joko kohta mennään?!

Kommentit

  1. No nyt on ollut kunnon purkuhommat käynnissä, voi talovanhus. Tuollainen kaivinkone on kyllä tuohon hommaan oiva apuväline. Meidän naapurilla on sellainen omasta takaa ja olen sitä välillä lainaillut. Tosin viime kevään maatöissä sen hydraulisylinteri hieman reistaili.

    VastaaPoista
  2. Jännittäviä urakoita nämä! Meillä on purkutyöt edessä myös. Tosin kyseessä on pieni pihatto. Siihen kuitenkin tarvitaan ammattilainen tekemään työ, sillä meiltä ei välineitä löydy. https://www.talosiirto.fi/purkutyot

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit