The Takka
Sillä aikaa kun tontilla meuhkataan isoilla koneilla ja taivaalta sataa räntää, on hyvä hetki fiilistellä tulevia juttuja. Yksi tällainen ihana asia on takka! Alusta asti on ollut selvää, että meille tulee takka. Tosin jonkin verran on muuttunut siitä, mistä lähdettiin liikkeelle ja mihin lopulta päädyttiin.
Ensimmäinen takka, jota meille kaavailtiin, oli Tulikiven perus takka, joka kuului Siklan talopakettiin. Kyseinen malli vastasi käytännössä Tulikiven Kerkkää. Mies alkoi kuitenkin jo melko aikaisessa vaiheessa haaveilemaan takasta leivinuunilla, joten päätyessämme uudelle kierrokselle ja kilpailuttamaan eri talotehtaita, sisällytimme toivelistaamme takkaleivinuunin. Talotehtaasta riippuen tämä tarkoitti yleensä joko Tulikiven Jalantia tai Uuniseppien Katria.
Jukkatalon kautta oli mahdollista valita kumpi tahansa takkatoimittaja. Onneksi sentään yksi asia oli tehty helpoksi – Tulikiven ja Uuniseppien liikkeet nimittäin löytyvät vieri vierestä Vantaalta. Joten ei kun vertailemaan!
Olimme jo aiemmin mm. eri messuilla jututtaneet lähinnä Tulikiven edustajia, ja valintamme tuntui jo lähes varmalta. Takan ulkomuoto miellytti ja kaikki vaikutti hyvältä. Onneksi kuitenkin kävimme vielä tutustumassa Uuniseppien liikkeessä, jossa saimme hyvinkin asiantuntevaa palvelua heidän myyjänsä toimesta. Hän osasi vakuuttavasti perustella, miksi heidän takkansa on parempi kuin seinäntakaisen kilpailijan, sekä osasi esitellä juuri meidän tarpeisiin sopivia takkamalleja ja ominaisuuksia. Käytyämme tämän jälkeen vielä vierailulla Tulikiven liikkeessä, ei heidän myyjänsä pystynyt esittämään ainoatakaan vasta-argumenttia Uunisepän myyjän myyntipuheelle. Tämän lisäksi useammankin heidän esittelytakkansa luukkumekanismit tuntuivat olevan jumissa, mikä ei lisännyt luotettavuutta heitä kohtaan…
Päädyimme lopulta Uuniseppään, ja hyvä niin. Myyjämme asiantuntemus ei loppunut kaupantekohetkeen, vaan häntä on saanut helposti konsultoitua kaupanteon jälkeenkin.
Mitä me sitten valitsimme?
Pohdimme pitkään kolmen Uunisepän mallin välillä: ”perusmallin” takkaleivinuuni Katrin, sekä tätä hieman isompien Kuuran ja Riekon välillä. Kuura ja Riekko eroavat toisistaan käytännössä laatoituksen osalta – Riekossa laatoitusta on takan joka sivulla, kun taas Kuurassa laattaa on vain edessä.
Karsimme lopulta vaihtoehdot Kuuraan ja Riekkoon, sillä näiden rinnalla Katri nyt vain näytti liian pieneltä. Tämän jälkeen valinta piti tehdä puhtaasti fiilispohjalta. Silmäämme miellytti enemmän Kuuran laatoitustyyli, joten Kuuraan me lopulta päädyimme (eikä hintasäästö vähemmän laatoituksen takia tietenkään pahasta ollut...).
Riekon kohdalla leikittelin hetken ajatuksella täysin mustasta takasta, mutta ajatus tuntui kuitenkin liian rohkealta. Tällöin myös talon koko muu suunniteltu värimaailma olisi mennyt uusiksi. Joten, kun päätös Kuurasta oli tehty, piti enää päättää, laitetaanko etuseinän valkoiset laatat kiillolla vai ilman!
Ja tässä hän nyt on: valkoinen Kuura valkoisilla mattalaatoilla!
Miltäs näyttää?
Ensimmäinen takka, jota meille kaavailtiin, oli Tulikiven perus takka, joka kuului Siklan talopakettiin. Kyseinen malli vastasi käytännössä Tulikiven Kerkkää. Mies alkoi kuitenkin jo melko aikaisessa vaiheessa haaveilemaan takasta leivinuunilla, joten päätyessämme uudelle kierrokselle ja kilpailuttamaan eri talotehtaita, sisällytimme toivelistaamme takkaleivinuunin. Talotehtaasta riippuen tämä tarkoitti yleensä joko Tulikiven Jalantia tai Uuniseppien Katria.
Oikealla Uunisepät, vasemmalla Tulikivi (kuvat takkavalmistajien sivuilta) |
Olimme jo aiemmin mm. eri messuilla jututtaneet lähinnä Tulikiven edustajia, ja valintamme tuntui jo lähes varmalta. Takan ulkomuoto miellytti ja kaikki vaikutti hyvältä. Onneksi kuitenkin kävimme vielä tutustumassa Uuniseppien liikkeessä, jossa saimme hyvinkin asiantuntevaa palvelua heidän myyjänsä toimesta. Hän osasi vakuuttavasti perustella, miksi heidän takkansa on parempi kuin seinäntakaisen kilpailijan, sekä osasi esitellä juuri meidän tarpeisiin sopivia takkamalleja ja ominaisuuksia. Käytyämme tämän jälkeen vielä vierailulla Tulikiven liikkeessä, ei heidän myyjänsä pystynyt esittämään ainoatakaan vasta-argumenttia Uunisepän myyjän myyntipuheelle. Tämän lisäksi useammankin heidän esittelytakkansa luukkumekanismit tuntuivat olevan jumissa, mikä ei lisännyt luotettavuutta heitä kohtaan…
Päädyimme lopulta Uuniseppään, ja hyvä niin. Myyjämme asiantuntemus ei loppunut kaupantekohetkeen, vaan häntä on saanut helposti konsultoitua kaupanteon jälkeenkin.
Mitä me sitten valitsimme?
Pohdimme pitkään kolmen Uunisepän mallin välillä: ”perusmallin” takkaleivinuuni Katrin, sekä tätä hieman isompien Kuuran ja Riekon välillä. Kuura ja Riekko eroavat toisistaan käytännössä laatoituksen osalta – Riekossa laatoitusta on takan joka sivulla, kun taas Kuurassa laattaa on vain edessä.
Vasemmalta oikealle: Kuura, Riekko, Katri (kuvat Uunisepitlä) |
Riekon kohdalla leikittelin hetken ajatuksella täysin mustasta takasta, mutta ajatus tuntui kuitenkin liian rohkealta. Tällöin myös talon koko muu suunniteltu värimaailma olisi mennyt uusiksi. Joten, kun päätös Kuurasta oli tehty, piti enää päättää, laitetaanko etuseinän valkoiset laatat kiillolla vai ilman!
Ja tässä hän nyt on: valkoinen Kuura valkoisilla mattalaatoilla!
Miltäs näyttää?
Mekin olemme juuri suunnittelemassa meidän uutta taloprojektia ja minulla oli yksi päätoiveista juuri takan hankkiminen. Olisi niin ihanaa talvisin istua takan edessä ja ihailla tulta takkaluukun takaa ja vain rentoutua vaikka viinilasin kanssa. Hyvännäköisiä takkavaihtoehtoja teillä, pitääpä itsekin ottaa vähän mallia näistä. Meille sopisi varmaan hyvin tuo valkoinen missä on tuo leivinuuniluukku myös!
VastaaPoistaMeillä tämä takka oli aluksi enemmän Miehen tahtotila, mutta onneksi hän tahtoi. On nimittäin ihana! Olemme ollet hyvin tyytyväisiä takkavalintaamme - Kuurassa on juurikin isompi takkaluukku kuin esimerkiksi Katrissa, joten tunnelmallinen tuli on paremmin ihailtavissa olohuoneesta asti. Lisäksi tuo leivinuuni on jo näikin lyhyessä ajassa osoittautunut mahtavaksi, ja siellä on paistettu jo karjalanpiirakoita, pizzaa ja karjalanpaistia, nam! Jos siis voi valita, niin mieluummin iso kuin pieni luukku :)
Poista