Raksaviikko 12.

Taas on viikko vierähtänyt ja paljon tapahtunut! Maanantai oli luonnollisesti vielä hiljainen päivä pääsiäisen jäljiltä. Tiistaina porukkaa olikin liikkeellä kahta kauheammin – talolla pyöri niin sisäpuolen kuin ulkopuolenkin porukkaa.
Tiistaina Tontilla oli porukkaa poikineen
Olimme ymmärtäneet, että pystytysporukka tulee tällä viikolla, on paikalla pari viikkoa ja lähtiessään talo olisi ulkoa valmis. Tähän oli kuitenkin tullut matkan varrella muutosta, sillä porukalle oli buukattu lisää pystytyksiä. Nyt he tulivatkin vain piipahtamaan tiistaiksi tekemään hommat siihen malliin, että saivat purettua telineet talon ympäriltä pois. Näillä näkymin olisivat tulossa viimeistelemään oman vaiheensa kesäkuussa.
Ei enää rakennustelineitä! 
Pystytysporukan lisäksi talolla pyöri sähkö- ja lvi-tyypit. Tiistain aikana valmiiksi saatiin mm. ensimmäinen eristekerros styroksista, johon vedettiin kylmät vesiputket. Keskiviikkona saatiin laitettua toinen kerros styroksia, ja siihen lämpimän veden putket. Keskiviikkona saatiin myös raudoitukset paikoilleen styroksien päälle. Torstain aikana homma saatiin pakettiin, kun raudoitusten päälle vedettiin lattialämmityksen putket. Siinä rinnalla sähkäri veti sähköjä niin talon sisälle kuin ulkopuolellekin. Myös se keittiön pistorasia, josta mainitsin edellisessä postauksessa, saatiin helposti omalle paikalleen. Näiden lisäksi talolla on varmasti tehty paljon muutakin sellaista, mitä oma silmä ei osaa bongata - hormien asentamista ja sen sellaista, heh!
Ensimmäinen styroks-kerros putkivetoineen valmiina
Tämän porukan jäljiltä talo oli torstaina valmis lattiavalua varten! Lattiavalulle on aikataulutettu seuraavat kolme viikkoa, joten tarkkaa päivää meillä ei ole vielä tiedossa. Täytyykin soitella perään ja kysellä lisää.
Putket lattialämmitystä varten paikoillaan.
Paikat valmiina lattiavaluun! 
”Oikeiden” työmiesten lisäksi myös Mies on pyörinyt Tontilla harva se ilta siivoilemassa ja pihaa laittamassa. Homma ei tunnu tekemällä loppuvan!

Ai niin! Keskiviikkona talolla käydessäni oli hiljaista, sillä työmiehet olivat juuri ruokatauolla. Sainkin fiilistellä hetken ihan rauhassa yksinäni. Ja fiilis olikin aika mahtava, kun huomasin, että styrokseihin oli merkitty tulevien sisäseinien ja ovien paikat ja takan perustukset olivat selkeästi erotettavissa – pääsin tekemään kunnon kierroksen tulevissa huoneissa! Niin se kokonaisuus vähitellen hamottuu, eikä näytä yhtään hullummalta!

Kommentit

  1. Meilläkin juuri tultiin raudoitukset laittamaan paikoilleen. On kyllä mahtava huomata, kun aina jotain tulee valmiiksi ja niin se muutto omaan kotiin vaan lähenee. Paljon on kyllä vielä hommaa, mutta pikkuhiljaa. https://www.nordraudoitus.fi/raudoituspalvelu

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit