Raksaviikko 9.

Hommat tontilla etenevät edelleen aikataulussaan. Pystytysporukka on tehnyt pitkää päivää ja pitänyt huolen siitä, että asiat ovat mallillaan. Talon pystytysvaihetta varten oli aikataulutettu tähän väliin vielä pari viikkoa, mutta porukka joutuu toiselle työmaalle nyt muutamaksi seuraavaksi viikoksi. Hommat on meillä kuitenkin tehty sellaiseen vaiheeseen (sisältä lämmitysvalmis), että työt talon sisällä pääsevät alkamaan ajallaan. Porukka tulee parin viikon päästä takaisin viimeistelemään talon ulkoa puuvalmiiksi. Tähän menee parisen viikko, jonka jälkeen talon pitäisi olla terasseja ja portaita myöten ulkoa valmis!

Tällä viikolla talo on siis saatu sisältä lämmitysvalmiiksi. Sisällä on saatu sisäkatot mallilleen ja yläpohjaan villat paikoilleen. Ulkopuolella paikolleen on saatu mm. kattopellit. Lisäksi maanantaina pidettiin runkokatselmus, jossa olikin melkein kaikki kohdillaan. Huomautus tuli vinolaudoituksen päätyjen kiinnityksistä, johon tarkastaja halusi lisäkiinnitystä. Tässä oli ilmeisesti ollut suunnitelmissa eroavaisuuksia (?), mutta asia saatiin tämän huomautuksen jälkeen kuntoon.

Näkymää eteisestä päin katsottuna.
Työhuoneen ja lasten makuuhuoneiden katot matalammalla, olohuone-ruokatila-keittiö korotetulla katolla
Meiltä löytyy katto.
Takatalvi - antaa tulla vaan!
Ensi viikko tontilla on luultavasti hiljaiseloa, kun pystytysporukka on toisaalla, ja talon sisäpuolen työt on aikataulutettu vasta viikon päähän. Kokonaisaikataulu kuitenkin pitää ja hyvältä näyttää, vai mitä? 😊

Ps. Kun pystytysporukka saa hommansa pakettiin. n. kuukauden päästä, on talo ulkopuolelta täysin puuvalmis. Tämä tarkoittaa ilmeisesti käytännössä sitä, että tulevat työvaiheet keskittyvät ainoastaan talon sisälle ja piha on meille vapaata temmellysmaata. Pihasuunnitelmat siis pikavauhtia kuntoon! Kesäilloissa ei tule olemaan tekemisestä puutetta…

Kommentit

Suositut tekstit