Raksaviikko 22.

Taas on viikko taputeltu - 10 jäljellä luovutusviikon alkuun!!

Takka valmistui tällä viikolla, ja pakko sanoa, että en voi olla kuin tyytyväinen valintaamme, Uuniseppien valkoiseen Kuuraan! (Tarkempi esittely takasta löytyy muuten täältä) Korotettu takka oli ehdoton korotetun katon kaveriksi, sillä muuten takka olisi näyttänyt liian pieneltä ympäröivään tilaan nähden. Ja mitä malliin, väritykseen ja laatoitukseen tulee - ihan meidän näköinen ilmestys. Leivinuunitoiminnon lisäksi pidämme erityisesti siitä, että takan tulipesä ja lasitus ovat hieman kookkaampia kuin muissa harkitsemissamme vaihtoehdoissa, joten tunnelmallinen tuli näkyy hyvin koko keittiö-ruokatila-olohuone -akselille.

Ja tässä hän nyt on, koko komeudessaan:
Uuniseppien kuura valkoisilla, mattapintaisilla laatoilla.
Korkeus 210cm, muurattu hormi
Nyt kun hänet on kuvattu ja ikuistettu, täytyy ympärille todennäköisesti kääräistä kasa suojuksia. Luvassa kun on vielä sen verran touhukasta menoa sisätöiden parissa, joten riski kolhuille ja kuhmuille on olemassa.

Takan lisäksi edistystä on tapahtunut seinäpintojen maalausjälkien korjauksissa. Maalari oli käynyt alkuviikosta kittailemassa kolhuja ja skaraiduja, ja viikonloppuna oli maalausten vuoro. Lopullisesti homma valmistui tänään maanantaina. Vielä täytyisi joku päivä käydä tiirailemassa lopputulos ajan kanssa läpi, mutta pikaisen vilkaisun perusteella hyvältä näyttää! Kaikki antamamme huomautukset oli korjattu ilman ongelmia.

Lisää fiilistelyä oli luvassa, kun RTV toimitti toisen toimituksensa keskiviikkona. Tällä kertaa Talolle toimitettiin lattiat ja laatat. Itse olin harmikseni töissä (heh...), mutta mies oli saanut huhkia sisäänkannon parissa puolitoista tuntia. On siinä ollut muutama kuorma kannettavaa!
Perjantaina päästiin shoppailun makuun, kun kurvasimme koko poppoon voimin Adoran liikkeeseen Itä-Helsinkiin. Ompelija-Saila vinkkasi, että liikkeessä on menossa loppuunmyynti (siirtyvät kokonaan verkkokauppamyyntiin) joten tiedossa olisi hyviä tarjouksia laadukkaista, käsin tehdyistä matoista. Olin käynyt tiedusteluretkellä jo torstai-iltana, ja perjantaina tosiaan karautettiin koko perheen voimin paikalle tsekkaamaan tarjonta. Ja hyvinhän siinä kävi, kaikkien kannalta, heh! Meille lähti neljä, ihanaa, pehmeää ja laadukasta mattoa matkaan - yksi jokaiseen makuuhuoneeseen sekä olohuoneeseen.
Joka paikkaan saa nykyään kantaa mukana vähintään palan lattiaa, tapetti- ja maalinäytteet!
Tarjoukset olivat sen verran mojovat, että näiden neljän maton hinnalla emme olisi saaneet edes yhtä olohuoneen mattoa. Joten tämä reissuhan oli kuin olisi tallettanut rahaa pankkiin, vai kuinka? Nyt ongelmana on vain se, missä näitä ihanuuksia säilytetään - nämä väliaikaismajoituksen 51 neliötä kun alkavat pikku hiljaa käydä ahtaaksi...

Sunnuntaina Talolla oli käynyt joku pyörähtämässä myös ulkovarastossa, sillä se oli saanut lopultakin levyt pintaansa. Levytys jäi jostain syystä tekemättä silloin, kun työvaihe hoidettiin kuntoon sisätilojen osalta.

Tällä viikolla on myös käyty tutustumassa televisio- ja äänentoistotarjontaan (kesäalet, kesäalet...), mietitty tulevia työ- ja koulupöytäratkaisuja sekä tilattu lamput olohuoneeseen. To-do -lista on pitkä, mutta jostainhan se on aloitettava!
Olohuoneeseen on tulossa kolme Frandsenin Ball-lamppua kuparin värissä
Ensi viikolle on ilmeisesti odotettavissa kattopanelointien aloitusta sekä toivottavasti paljun toimitusta. Paljua odottelemme siksi, että pihalle suunniteltu terassialue on tarkoitus aloittaa paljun ympäriltä, sillä palju istutetaan osaksi terassikokonaisuutta. Tätä vaihetta on siis hankala aloittaa ilman päätähteä. Mutta onhan sitä kesää vielä jäljellä... Katon osalta täytyy toivoa, että selviämme ilman suurempia viivästyksiä. Kuulimme nimittäin maalariltamme, että joillain työmailla on ollut toimitusvaikeuksia kattopaneelien kanssa. Itsekin odottelimme toimitusta tälle viikolle. Katsotaan siis, millä aikataululla homma etenee...

Ja ai niin! Viime viikolla unohtui kertoa, että Kodin Terrasta tilatut kylpyhuonekalusteetkin löysivät perille! (Tarinan alku löytyy muuten täältä) Posti toimitti paketit sovitusti perille, ja toimitusosoitteenkin vaihto Postin kanssa onnistui lennosta (toimitus kun sattui taas sellaiselle päivälle, jolloin naapurissa oli talon pystytys menossa, niin ohjattiin paketiti suosiolla Mummille ja Faarille naapuriin). Osa paketeista oli kertaalleen avattuja, mutta muuten tuotteet näyttivät olevan sitä mitä pitikin. Onnellinen loppu siis tälle tarinalle!

Kommentit

Suositut tekstit