Raksaviikko 7. – tie ja tontti valmistuvat

Tällä viikolla tont(e)illa on riittänyt liikennettä, sillä meidän projektimme lisäksi myös naapurin tontilla ovat käynnistyneet työt talon purun merkeissä. Kun kaikki ovat riippuvaisia samasta pihatiestä (joka oli alkuviikosta vielä osaksi auki), voi vain kuvitella, että ahdasta on ollut.
Alun perin olimme siinä uskossa, että tie olisi valmistunut viime viikon loppuun mennessä. Toisin kuitenkin kävi, ja töitä jouduttiin jatkamaan vielä alkuviikosta. Koska alkuviikolle oli buukattuna myös Carunan urakka sähköjen parissa ja työt naapuritontilla alkoivat, oli varsinkin maanantaina ja tiistaina tont(e)illa tunkua. Niin paljon, että ei sinne valoisan aikaan hirveämmin itse kehdannut sekaan sulloutua edes kuvia räpsimään.

Hyörinnästä huolimatta (tai siitä johtuen) paljon on myös tapahtunut! Caruna pyöri tontilla maanantaina ja tiistaina – maanantain jäljiltä sähkökaappi seisoi jo paikoillaan, tiistain loppuun mennessä hommat oli tontin osalta paketissa (tosin sähköjä ei ole vielä liitetty). Vihdin PR sai oman projektinsa päätökseen keskiviikkona – valmiiksi tuli hieno ja leveä pihatie, kuin myös meidän piha! Wohoo! Tällä oli todella iso vaikutus tontin ulkonäköön! Nyt kun piha on oikeassa korossaan ja (suht) tasainen, hahmottuvat mittasuhteet aivan eri tavoin kuin silloin, kun pihaa komisti toinen toistaan suuremmat kivi- ja maakasat sekä kaiken maailman kaivannot ja putkivedot. Ja pakko sanoa, että yllätyin pelkästään positiivisesti. Pelkkien piirustusten pohjalta olin kuvitellut paljon rajumpia korkoeroja ja pengerryksiä, mutta korkotasot asettuvat mittoihinsa yllättävän luonnollisen näköisesti. Ei huono ollenkaan!
Siinä se nyt seisoo, sähkökaappi! Vain sähköt puuttuu...
Maatyöurakka on muutenkin edennyt melko jouhevasti. Pieniä epäselvyyksiä matkan aikana ilmeni pihatein muodoissa tien liittyessä taaimmaisten talojen pihoihin sekä meidän etupihan liittymisestä autojen kääntöpaikkaan, mutta kaikki asiat ovat selvinneet muutamalla puhelulla ja jouhevasti. Tontilla pyörineet työmiehet vaikuttivat kaikki ammattinsa osaavilta sekä pitkäpinnaisilta, mikä tuli testattua siinä vaiheessa, kun allekirjoittanut teki kenttäretkiään työmaalle ”miksi?” -kysymystensä kanssa. Tosin nyt viikonlopun aikana huomattiin, että tontin korot eivät takaosasta vastaa toivottua, sillä vesi jää seisomaan isoiksi lammikoiksi. Tämän kun miehet käyvät vielä korjaamassa, niin heitä ei voi kuin suositella.
Meidän Pläntti uudelta, hienolta pihatieltä katsottuna
Tie ja tonttimme maatyöt eivät valmistuneet hetkeäkään liian aikaisin, sillä samaan aikaan kun työmiehet viimeistelivät hommiaan ja pakkailivat kamojaan, puhui Mies puhelimessa Jukkatalon kuljettajan kanssa. Kattotuolien ym. muiden tarvikkeiden toimitus oli sovittuna torstaille, mutta kuljettaja olikin puoli vuorokautta edellä aikataulusta ja kyseli mahdollisuudesta toimittaa kuorma jo keskiviikkoiltana.  Ja tämähän meille sopi!

Niinpä keskiviikkoiltana seitsemän aikaan meillä oli koko poppoo tontilla vastassa Jukkatalon rekkaa. Mutta eihän se tämäkään (tietenkään) mennyt sen helpoimman kautta. Tontin edessä menevä tie oli juuri ja juuri liian kapea, jotta perävaunullinen, iso rekka olisi mahtunut kääntymään pihatielle purkamaan lastinsa (ja peruuttamaan sieltä vielä joskus poiskin). Niinpä purku täytyi tehdä hieman hankalamman kautta: rekan nuppivaunun lasti pystyttiin purkamaan suoraan pihatieltä tontille nupin nosturilla, mutta perävaunun lasti täytyi purkaa välinoston kautta.

Rekan nuppi ja nosturi
Lasten kanssa seurasimme purkua hetken alusta, mutta todettuamme että asialla on ammattilainen, uskalsimme lähteä kotiin iltapuuhiin. Jätimme tosin Miehen apupojaksi, ja ilmeisesti hyvä niin – kahteen pekkaankin tehtynä mies kotiutui nukkumaan vasta puolen yön aikoihin.
Torstaiaamuna oli töihin mennessä pakko kurvata tontin kautta katsomassa, mitä ne miehet illalla olivat sieltä auton uumenista purkaneet. Ja siellä sitä oli, kattotuoleja ja muita nyssäköitä vieri vieressä odottamassa ensi viikkoa ja talotoimitusta! Ja mikä tunne, kun pääsin ajamaan ensimmäistä kertaa tontille asti upo uutta pihatietä pitkin, hih! Pitkäksi aikaa en tosin ehtinyt jäädä kuvailemaan, sillä naapuritontin työmiehet pölähtivät paikalle melkein saman tien. En halunnut jäädä autoni kanssa mottiin rekkojen taakse, joten koin paremmaksi ratkaisuksi paeta paikalta…
Ensi viikkoa osotellessa
Töiden osalta loppu viikko (omalla) tontilla olikin rauhallista, sillä kaikki valmistelevat työt talotoimitusta varten oli nyt tehtynä. Jotta vallan toimettomaksi ei jäätäisi, niin perjantaille oli sovittuna aloituspalaveri. Tähän osallistuivat Miehen ja minun lisäksi vastaava mestarimme sekä Jukkatalon työpäällikkö. Aloituspalaveri sujui hyvin, ja päällimmäiseksi jäi tunne siitä, että me ja tuleva kotimme ovat hyvissä ja osaavissa käsissä. Palaverissa tosin huomattiin muutamia puutteita perustuksissa, mutta nämäkin korjaustyöt sujuivat joutuisasti – lauantaiaamuna tontille kurvasi Perustavan mies tekemään korjauksia. Muutamia jo aiemmin huomattuja korjauksia tullaan Perustavan puolelta tekemään vielä kevään mittaan.

Että sellainen viikko! Ja ensi viikolla jatketaan, talotoimituksen merkeissä!

Kommentit

Suositut tekstit