Raksaviikko 17.

Tällä viikolla talolla on tapahtunut useana päivänä, ja monen eri porukan toimesta. Edistystä on taas kerran silmin nähden havaittavissa!

Heti maanantaina tontilla odotti LVI-kuorma PILPeineen, johtoineen ja rasioineen. Mummin kanssa kannettiin muuten kuorma sisälle turvaan, mutta PILPiä varten tarvittiin apuun pari raavasta miestä – melko painava kapistus!

Pystytysporukka pyöri talolla parina päivänä ennen Helatorstain mahdollistamaa pidempää vapaata Virossa. Kävivät mm. aloittelemassa viimeistelyjään ulkoverhouksen kanssa, asensivat terassin sisäkaton laudoituksen paikoilleen ja aloittelivat autokatoksen viimeistelyjä. Heidän on tarkoitus tulla jatkamaan hommiaan taas ensi viikolla, ja homman pitäisi olla taputeltuna 10.6 mennessä.
LVI-miehet olivat hommissa keskiviikkona ja perjantain. Kummasti taas homma konkretisoituu, kun sähköpistokkeiden lisäksi lamppujen pistokkeet ja ledit löytävät omat paikkansa. Heillä ei homma tullut perjantaina vielä ihan valmiiksi asti, tulevat jatkamaan työmaataan seuraavalla viikolla.

Perjantaina tontille ilmestyi myös ”saunamestariksi” itseään tituleeraava mies. Hän tuli korjaamaan saunan seinärakenteet ja tekemään saunan ja kylpyhuoneen rakenteet valmiiksi. Saunamestari pyöri talolla koko viikonlopun. Vielä en tiedä onko hänen osuutensa jo valmistunut, vai tuleeko hän vielä jatkamaan. Rakenteet täytyy joka tapauksessa tsekata huolella, jotta ovat nyt korjauksen jäljiltä niin kuin pitää.

Ihan kuin vettä vaan ei tämäkään viikko ole mennyt. Kiinnitimme nimittäin huomiota väliseinien rakenteisiin. Nyt nimittäin makuuhuoneiden väliseiniä ei ole levytetty ylös asti niiltä kohdin, kun alaslaskettu katto muuttuu korotettuun kattoon. Tästä soittelimme jo vastaavamme kanssa, ja täytyy selvitellä, että homma hoidetaan kuntoon. Tällaisella rakenteella on riski, että tuo osa kattorakenteesta toimii ”kaikukoppana”, eikä äänieristys makuuhuoneiden välillä toimi toivotulla tavalla.

Paljon on tälläkin viikolla siis tapahtunut! Mutta paljon on vielä tekemistä – luovutusviikon alkuun 104 päivää!

Kommentit

  1. Kivasti näyttää projekti etenevän. Tuo, että tulee sähköt on kyllä iso askel ja talo alkaa jo oikeasti tuntua talolta. Naapuritontillamme tapahtuu myös kun tulevat naapurimme aloittivat viime viikolla oman talonsa rakenteiden tekoa. He puhuivat mahdollisesta betonirakenteiden injektoinnista vahvistamaan rakenteita, tehtiinkö teille sellainen?

    VastaaPoista
  2. Tyttärenikin aloitteli tänä syksynä oman kodin rakentamista. Heillä on seuraavaksi vuorossa teräsrunkorankenteiden pystytys. Mielenkiintoista seurata sivusta ja autella mahdollisuuksien mukaan, paljon tekemistä kyllä riittää.

    VastaaPoista
  3. Kiva että työt ovat edenneet jo LVI vaiheeseen. Meillä on meneillään traktorihallin rakennusurakka täällä Pirkanmaalla ja seuraavaksi pitäisi saada hitsatut rakenteet paikoilleen. Saunakin kaipaisi meillä hieman remonttia, mutta tämä joulusauna menee vielä vanhoilla lauteilla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit