Raksaviikko 18. - talo ulkoa valmis (ainakin melkein)


Tämä viikko on sisältänyt niin etenemisiä, selvittelyä kuin suunnitteluakin. Ja edistymistä on taas havaittavissa!

Tiistaina talolla pyöri sähkäri ja putkari, jotka hoitivat tuota etenemisaspektia omalta osaltaan. He saivatkin oman työvaiheensa päätökseen, joten seinät ja katto ovat valmiina lopullisia levytyksiä sekä paneeleja varten – sähkö-, antenni- ja atk-pistokkeet ovat oikeilla paikoillaan, kattoihin on vedetty sähköt niin LED:lle kuin kattovalaisimillekin, viemärit ja vedet vedetty, PILP on paikoillaan. Ja mitä näitä nyt on.

Selvittelyä aiheutti epäselvyydet muutaman seinärakenteen osalta sekä tämän työvaiheen etenemisaikataulu. Seinien levytysporukkaa odoteltiin Talolle keskiviikkona (sekä koko loppuviikko), mutta työvaihe siirtyi seuraavalle viikolle. Ensin siirto johtui työmiesten kiireellisestä buukkauksesta toiseen kohteeseen, ja sen jälkeen kyse taisi olla tästä muutaman seinänrakenteen kohdalla olevasta epäselvyydestä (väliseinien rakenne/äänieristävyys kohdissa, joissa kattotuolit vaihtuvat eri korkuisiksi). Työpäällikkö tsekkaa rakenteet levytysporukan kanssa sekä konsultoi asiassa vastaavaamme, minkä jälkeen homma pitäisi saada etenemään – ilmeisesti heti alkuviikosta.

Selkeimmin eteneminen oli nähtävissä Talon ulkopuolella. Pystytysporukka tuli jatkamaan hommaansa keskiviikkona. He työskentelivätkin Talolla ahkerasti koko loppu viikon, viikonloppua myöden. Sunnuntaihin mennessä kaikki vuorilaudat olivat paikoillaan, katosten katot tehty, melkein kaikki listat ja puitteet paikoillaan sekä terassi tehtynä! Hommaa jäi maanantaille ilmeisesti puolen päivän verran, jonka jälkeen Talo on ulkoa päin valmis (kahta puuttuvaa ikkunapeltiä lukuun ottamatta, jotka asennetaan myöhemmin)!
Ja kyllä vaan on Talon ilme muuttunut! Aika mahtava fiilis, kun ne omat valinnat ja päätökset konkretisoituvat. Eikä näytä yhtään hullummalta! Värivalinnat, laudoituksen tyyli – ihan omalta näyttää (ja näitähän aikanaan mietittiin ja pohdittiin oikein urakalla). Ja varsinkin tuo terassi – lasit vielä ympärille (sitten syksymmällä), niin kyllä siinä kelpaa oleilla ja olla.
Siinä se on: terassi!
Pääovi on tuo raksaovi tuossa edustalla, käynti ovelle tapahtuu (vielä puuttuvia) isoja portaita pitkin, jotka tulevat talon sivun myötäisesti.
Terassin lasitukset on suunniteltu kolmen taaimmaisen pylvään alueelle.
Pystytysporukan työn laadussa ei ole ollut mitään valittamista, hyvää ja huolellista jälkeä ovat tehneet. Joitain ongelmia tosin on aiheutunut sitä, millaisia materiaaleja heillä on ollut käytettävissä. Vuori- ja terassilautojen laatu ei kaikilta osin ole ollut aivan sitä, mitä pitäisi. Nytkin valmiissa lopputuloksessa on havaittavissa kohtia, jotka eivät taida mennä omassa tarkastuksessamme läpi. Saa siis nähdä, millaiseen lopputulemaan näiden suhteen päädytään…
Autokatos. vasemmalla näkyy varaston kulmaa

Talon takana
Suunnittelua pääsin toteuttamaan lauantaina, kun treffasin talolla ompelija Saila Ritarin kanssa. Saila oli auttanut Miehen Siskon perhettä heidän viime vuonna valmistuneen talon verhojen kanssa. Heidän perheeltään saatujen kehujen jälkeen ajattelin, että Sailan apu ja asiantuntemus voisivat olla hyödyksi myös meidän Projektissamme. Meidän nykyisen 50x50 ”keittiönpöydän” ääressä tuskin ommellaan ainuttakaan suoraa saumaa, heh! Ja kyllähän ne hyvin tehdyt ja huolella mietityt verhot nyt vaan antavat kodille sen viimeisen silauksen!

Ainakin tämän ensimmäisen tapaamisen jälkeen olen vakuuttunut! Saila oli poiminut aikaisemmista keskusteluistamme juuri ne oikeat, minulle oleelliset asiat, joiden pohjalta hän osasi ehdottaa sellaisiakin ideoita, joiden olemassa olosta minulla ei ollut edes hajua. Kävimme hänen kassaan huone kerrallaan ikkunat ja kyseisen tilan tarpeet läpi, ja jokaisen huoneen/ikkunan kohdalla pohdimme mahdollisia vaihtoehtoja toteutustavoista sekä kankaista.

Olin roudannut paikalle kaiken mahdollisen, jo päätetyn ja olemassa olevan materiaalin (ja näitä olikin jo muuten kertynyt! Mm. pala lattiaa, maali- ja tapettinäytteet, yksi lamppu, pari taulua, julisteita, vaatekaapin oven nuppeja…), joihin vertaamalla ja mätsäämällä mietittiin eri vaihtoehtoja. Ja fiilis oli muuten aika hieno, kun ne omat räpellykset antoivat ensimmäisen kerran vilahduksen siitä, miltä huoneissa tulee (jo!!) muutaman kuukauden päästä näyttämään.

Sailan kanssa homma jatkuu seuraavaksi niin, että treffaamme kangaskaupassa kankaiden valintojen puitteissa. Sen jälkeen Saila ompelee verhot – ja mahdolliset muut tuotteet, kuten tyynyt – ja kun talo luovutetaan, tulee Saila verhoineen ja tankoineen ja kaikkine oheishärpäkkeineen auttamaan verhojen asennuksessa. Kuulostaa kovin vaivattomalta!

Olimme muuten Sailan kanssa niin työn touhussa, että unohdin aivan napsia kuvia homman etenemisestä. Palataan siis kuvien kanssa viimeistään siinä vaiheessa, kun verhot ovat valmiita ja paikoillaan 😊

Kommentit

  1. Todella kiva tuo pohja, jonka valitsitte, että tulee mukavasti pieni terassi ja autotalli. Meilläkin on valmiskodin pystytys tässä kohta alkamassa, että tontilla on vielä joitain viemäreiden ja muiden porauksia kesken, mutta kunhan ne saadaan valmiiksi, voi itse kokoaminen alkaa. Todella jännittävää! Joo komppaan kyllä, että värit ja materiaalit ovat todella onnistuneet.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit